· 

Osmo Tapio Räihälä FIN

 

Suomalainen säveltäjä Osmo Tapio Räihälä on ensimmäistä kertaa Circolo Scandinavon residenssissä Roomassa vaikka Italiassa on tullut käytyä ennenkin, ja Roomassakin turistina. "Rooma oli kiertänyt minut ja minä Rooman", Räihälä sanoo kun hänen kolmas kuukautensa residenssissä on alkanut. Kaupungissa Räihälä viihtyy erinomaisesti, niinkin hyvin että kun hän on välissä käynyt Suomessa ovat vanhat liikeradat esimerkiksi keittiössä unohtuneet: keittolevyä päälle laittaessaan, hän etsikin sytkäriä niin kuin Italiassa monet kaasuhellat sytytetään.

 

Kaupunki on Räihälän mielestä ainutlaatuinen koko maailmassa, historian kerroksellisuus on vahvasti läsnä. On vaikuttavaa asua renessanssirakennuksessa vuonna 2019, hän miettii. Trasteveren kaupunginosa on valikoitunut suosikiksi kävelyä harrastavalle säveltäjälle vaikka hän ei vielä ole kaikkia kaupunginosia kolunnut läpi. Trastevere saa pisteitä helppoudestaan. Tänne sopii taiteilijaresidenssi oikein mainiosti.

 

Rooman kulttuuriskene on ruohonjuuritasolla esimerkiksi Pariisia parempi, myöntää Räihälä. Täällä on paljon taidetta ja kulttuuria tarjolla ja kaupunki erittäin elävä. Ruokakulttuuri ja sen mutkattomuus saa myös pisteitä Räihälältä. "Täällä voi huoletta yksin mennä ravintolaan syömään eikä kukaan kummeksu sinua, ravintoloiden kodikkuus toivottaa jokaisen tervetulleeksi". Miinusta kaupunki saa puutteellisesta julkisesta liikenteestä sekä pyöräilymahdollisuuden puuttumisesta. Toisaalta kävely tekee hyvää, sillä silloin voi myös syödä paljon, Räihälä iloitsee.

 

Roomaan saapuessaan Räihälällä oli työn alla keskeneräinen projekti, suurimpia hänen tähänastisista teoksistaan. Projekti on vielä kesken, mutta säveltäjä on toiveikas, että saa pitkän ja vaativan teoksen valmiiksi täällä. Välillä hän on hautautunut työhönsä ja kun tilanne on tuntunut epätoivoiselta, on hän lähtenyt kävelylle. Lähellä sijaitseva Santa Maria in Trasteveren basilika on valikoitunut hyväksi henkireiäksi muuten uskonnottomalle Räihälälle. Ikivanha, vaikuttava ja sisältä erittäin kaunis kirkko tarjoaa kävijälle hetken toisessa tilassa. Toisenlaisen tunnelman luo myös San Calisto -baari, jonka ”kaurismäkeläisyys” vetoaa muihinkin kuin suomalaisiin.

 

Circolo Scandinavossa Räihälä kiittää erityisesti sitä, että paikassa on samaan aikaan sekä erinomainen työrauha että mahdollisuus olla sosiaalinen niin halutessaan. Yleisölle järjestetyt taiteilijatapaamiset ovat hieno tilaisuus esitellä työtään.

 

Alkuaan Suomussalmelta kotoisin oleva Räihälä on asunut pitkään Helsingissä, muttei tunnistaudu Helsinki-spesialistiksi. Hänen Helsinki-tärppeihinsä kuuluu kuitenkin paljon taidetta ja arkkitehtuuria: Amos Rex, Ateneum, Kiasma, EMMA (jos uskaltautuu Espoon puolelle!), Oodi, Suomenlinna sekä orkesterikonsertti Musiikkitalossa. Illaksi voi lähteä Punavuoren tai Kallion hipsteribaareihin rentoutumaan, vaikkei Räihälä niissä vietäkään aikaansa.

 

Teksti ja kuva: Oona Haapamäki